Mielenterveyden määrittelyä ja historiaa

Tässä kirjoituksessa pohdimme mielenterveyden määritelmää selvittäen mm., mitä on hyvä mielenterveys. Käymme läpi psykiatrian ja psykologian historiaa sekä muutamia nykyisen mielenterveystyön ammattinimikkeitä.

Hyvä mielenterveys 

Hyvällä mielenterveydellä tarkoitetaan henkilökohtaista hyvinvointia, tyytyväisyyttä, aktiivisuutta, ja kykyä toimia joustavasti yhdessä muiden kanssa. Hyvä mielenterveys näkyy mm. persoonallisuuden kypsyytenä ja tunneälynä (Lönnqvist & Lehtonen 2017:18.)  Se on myös taitoa puhua omista huolistaan, kykyä tunnistaa omat selviytymiskeinonsa kriiseissä, taitoa tukeutua turvaverkkoonsa, sekä taitoa hakea apua. Mielenterveys voidaankin käsittää myös voimavarana, joka auttaa selviytymään elämästä ja arjesta uutta oppien sekä toimimattomista toimintamalleista luopuen. (Marjamäki ym. 2015:12).

Suomen Mielenterveysseuran mukaan hyvän mielenterveyden tunnusmerkkejä ovat:

- Kyky ihmissuhteisiin, toisista välittäminen ja rakkaus

- Kyky ja halu vuorovaikutukseen ja tunteiden ilmaisemiseen

- Kyky työntekoon, sosiaaliseen osallistumiseen ja asianmukaiseen oman edun valvontaan

- Vaikeuksien kohdatessa keinoja niiden voittamiseksi

- Ahdistuksen riittävä hallinta, menetysten kohtaaminen ja valmius elämän muutoksiin

- Todellisuudentaju, jotta osaa erottaa oman ajatusmaailman ja ulkoisen todellisuuden vaikeissakin elämäntilanteissa ja stressissä

- Sosiaalinen itsenäisyys, identiteetti ja yksilöllinen luovuus

- Elämän merkityksellisyyden kokeminen

(Kuinka voit? n.d.)

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöillä tarkoitetaan sellaisia oireita, jotka aiheuttavat ihmiselle psyykkisiä kärsimyksiä sekä toimintakyvyn alenemista. Oireet muodostaen erilaisia oireyhtymiä, ja diagnoosin tekeminen on mahdollista jokaiselle häiriölle erikseen määriteltyjen kriteerien avulla. Mielenterveyden häiriöitä ovat mm.

- klassiset mielisairaudet eli psykoosit

- elimellisten aivosairauksien ja kemiallisten aineiden aiheuttamat oireyhtymät

- aivojen kehitykseen liittyvät mielenterveyden häiriöt

- kaksisuuntaiset mielialahäiriöt

- masennustilat

- erilaiset ahdistuneisuushäiriöt

- pakko-oireiset häiriöt

- poikkeavat psyykkiset reaktiot ja traumaattisiin tilanteisiin liittyvät mielenterveyden häiriöt

- unihäiriöt

- syömishäiriöt

- seksuaalihäiriöt

- käyttäytymiseen ja persoonallisuuteen liittyvät häiriöt

- päihteiden käyttöön liittyvät häiriöt

(Lönnqvist & Lehtonen 2017:18.)

Psykiatrian kehitys

Psykiatrian alkuajankohdaksi katsotaan yleisesti 1700-luvun loppupuoli, jolloin ranskalainen Philippe Pinel loi psykiatrian systemaattisen diagnostiikan. Ihminen oli jo ennen länsimaisen ajanlaskun alkamista tiedostanut keskushermoston ja psyyken välisen yhteyden olemassa olon. Keinoja mielenterveyspotilaiden hoitoon ei kuitenkaan juurikaan ollut, ja ennen psykiatriaa mielisairaat oli useimmiten pidetty kahleissa. Muutos oli siis hyvin merkittävä. Hoidosta tuli humaanimpaa, ja 1800-luvulla tehtyjen neuropatologisten löydösten myötä myös käsitykset mielisairauksista muuttuivat. Uusien tutkimustulosten avulla oli mahdollista todistaa, että osa mielenterveyden häiriöistä oli elimellisiä. Alkuaikoinaan psykiatria ja neurologia katsottiinkin samaan erikoisalaan kuuluviksi, ja potilaista suuri osa kärsi myös neurologisista ongelmista. 1800-luvun lopulla omaksuttiin psykodynaaminen ajattelutapa, joka yhdisti tiedostamattomien ja tiedostettujen ristiriitojen merkityksen psyykkisiin oireisiin. Psykodynaaminen ajattelutapa johti psykoanalyysin ja psykoterapian syntymiseen. (Lönnqvist & Lehtonen 2017:25.)

1900-luvulla kehitettiin uusia hoitomuotoja sekä hoitojärjestelmää. Myös Helsingissä aloitettiin psykiatrian opetus lääketieteen opiskelijoille vuonna 1905. Saksalaisen ja eurooppalaisen psykiatrian rinnalle tuli amerikkalainen psykiatria, joka nosti esiin sosiaalisten tekijöiden merkityksen. Myös lääkkeiden kehittyminen tuki psykiatrian kehitystä mm. siten, että penisilliinin käyttöönoton myötä neurosyfiliksestä kärsineiden ongelmat poistuivat lähes kokonaan. Aiemmin kyseinen potilasryhmä oli ollut mielisairaaloissa aivan keskeinen. Myös kemialliset ja sähköiset shokkihoidot saivat alkunsa 1930-luvulla. (Lönnqvist & Lehtonen 2017:25-26.)

Toisen maailmansodan jälkeen yhdysvaltalainen psykiatria voimistui. Yhdysvaltalaista psykosomatiikkaa, psykosdynaamista ajattelutapaa ja psykoterapiaa seurasivat sosiaalipsykiatria ja 1970-luvulta alkaen biologinen psykiatria. Psykiatrian maailmankonferenssit aloitettiin 1950-luvulla, jolloin Suomessakin aloitettiin myös psykoosilääkkeiden ja masennuslääkkeiden käyttö. 1960-luvulla saapuivat ahdistuslääkkeet. 1970-luvulta lähtien psykiatriassa alettiin siirtyä avohoidon suuntaan. Suomessa mielisairaslaki uudistettiin 1978, jolloin myös ennaltaehkäisevään hoitoon suunnattiin aiempaa enemmän huomiota. 1980-luvulla alettiin kiinnittää huomiota mm. paniikkihäiriöihin, syömishäiriöihin ja pakko-oireisiin. Psykiatrian sisälle alkoi kehittyä omia erikoisalojaan, kuten oikeuspsykiatria, nuorisopsykiatria ja jo aiemmin erikoistunut lastenpsykiatria. (Lönnqvist & Lehtonen 2017:26.)

Amerikkalainen tautiluokitus DSM-III ilmestyi 1980, ja se otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1983. Myös Maailman terveysjärjestö WHO:n kansainvälinen ICD-luokitus otettiin Suomessa virallisena tautiluokituksena käyttöön 1990-luvulla. Molempia tautiluokituksia päivitetään aina tarvittaessa, jolloin luokitusten diagnostisia ratkaisuja on mahdollista muuttaa psykiatrian kehityksen mukaisesti. Esimerkiksi autismin kirjon häiriöt ja ADHD on määritelty uudestaan. Seuraava päivitys on näillä näkymin luvassa vuonna 2018.

(Lönnqvist & Lehtonen 2017:26.)

Psykiatristen potilaiden hoito oli Suomessa pitkään perheiden ja sukujen vastuulla. Keskiajalla kroonisesti ja vaikeasti sairaille perustettiin kirkon toimesta hospitaaleja ja vaivaistaloja, ja vuoden 1686 kirkkolaki määräsi seurakunnat huolehtimaan mielisairaista. Hospitaalien rinnalle perustettiin 1700-kuvulla lasaretteja, eli yleissairaaloita, jolloin pitkäaikaissairaat jäivät hospitaaleihin. Turun läheisen Seilin saaren hospitaali, jonne alunperin sijoitettiin lepraa sairastavat, toimi Suomen ensimmäisenä psykiatrisena sairaalana n.1620-1960. Kruunupyyssä Pohjanmaalla toimi vastaava sairaala 1800-luvulle asti. Lapinlahden keskuslaitos Helsingissä toimi psykiatrisena sairaalana n.1840-2005. Vastuu mielisairaaloista siirtyi valtiolta kunnille vuoden 1899 mielisairasasetuksen myötä, ja kunnat perustivat sekä omia mielisairaaloitaan, että usean kunnan yhteisiä keskusmielisairaaloita, mm. Nuivanniemen mielisairaalan, joka on yhä toiminnassa. Suomeen kehittyikin hyvin laaja mielisairaaloiden verkosto. 1960- ja 1970-lukujen hoitojärjestelmän modernisaatio muutti hoidon painopistettä avosairaanhoidon suuntaan, ja yleissairaaloiden yhteyteen rakennettiin psykiatrisia poliklinikoita ja -osastoja. Vuonna 1991 mielisairaslaki muuttui mielenterveyslaiksi. Samoihin aikoihin psykiatria liitettiin osaksi muuta sairaanhoitoa ja sairaanhoitopiirejä. (Lönnqvist & Lehtonen 2017:27-28.) Nykyisin mielenterveystyön suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Aluehallintovirastot suunnittelevat, ohjaavat ja valvovat oman toimialueensa mielenterveystyötä. Asiantuntijavirastona toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. (Mielenterveyslaki 1990:2§)

Psykologian kehitys

Psykologia kehittyi psykiatrian ja neurologian tieteenalojen rinnalle Euroopassa noin 1800-luvun loppupuolelta alkaen, jolloin psykologialle perustettiin yliopistoprofessuurit Itävallassa ja Saksassa. Suomessa psykologia edistyi Turussa 1920-luvulla psykologian laboratorion sekä 1930-luvun lopussa Helsingissä tehdyn ensimmäisen ammatinvalinnan ohjaajan nimityksen myötä. Ensimmäiset kliinisten psykologien tehtävät alkoivat Kivelän ja Nikkilän sairaaloissa sekä Sotainvalidien veljesliiton aivovammasairaalassa 1940-luvun lopulla. Psykologien määrän lisääntyessä työtehtävät liittyivät useimmiten ammatinvalinnanohjaukseen, mielisairaaloihin, kehitysvammalaitoksiin, kasvatusneuvolatoimintaan tai opetustehtäviin. Psykologien ammattikunta lallistettiin Suomessa virallisesti vuonna 1994, jolloin se sisällytettiin terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevaan lakiin. (Nordling & Toivio 2009:15-18.)

Mielenterveystyön ammattinimikkeitä

Mielenterveyden parissa työskentelee nykyisin useita eri ammattinimikkeitä omaavia työntekijöitä. Mistä tietää, kuka kukin on? Seuraavassa Suotuisa suunta -blogin tietoa Valviran laillistamista terveydenhuollon ammattinimikkeistä psykiatri, psykologi ja psykoterapeutti:

- Psykiatri on pohjakoulutukseltaan lääketieteen lisensiaatti. Lisäksi hänellä on psykiatrian erikoislääkärikoulutus. Psykiatrin tehtävänä on asiakkaan tutkiminen ja diagnosointi, sekä hoitosuunnitelman laatiminen, johon voi sisältyä esimerkiksi lääkkeellistä hoitoa ja psykoterapiaa.

- Psykologi on psykologian maisteri. Hän voi työskennellä monipuolisissa tehtävissä mm. kouluissa, terveyskeskuksissa tai perheneuvoloissa. Psykologi kartoittaa asiakkaan tilannetta esimerkiksi keskustelun avulla, ja pyrkii tukemaan asiakasta erilaisissa elämäntilanteissa tai mielenterveysongelmiin liittyen. Työ voi olla myös mm. ennaltaehkäisevää. Psykologi ei tee diagnooseja tai määrää lääkityksiä.

- Psykoterapeutti voi olla pohjakoulutukseltaan esimerkiksi psykologi tai psykiatri, joka on suorittanut lisäksi Valviran hyväksymän psykoterapeuttikoulutuksen. Myös sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (esim. sairaanhoitaja tai sosionomi) käy pohjakoulutukseksi. Psykoterapeutin työhön kuuluu asiakkaan hoitaminen ja tämän psyykkisien häiriöiden lieventäminen vuorovaikutuksen avulla. Psykoterapiaa voidaan tarjota yksittäisen asiakkaan lisäksi myös mm. perheille, pareille tai ryhmille. Psykoterapian lajeja ovat mm. kognitiivinen-, ratkaisukeskeinen-, integratiivinen ja psykoanalyyttinen psykoterapia.

(Suotuisa suunta 2015.)

Lähteet

Lönnqvist, Jouko – Lehtonen, Johannes 2017. Psykiatria ja mielenterveys. Teoksessa Lönnqvist, Jouko – Henriksson, Markus – Marttunen, Mauri – Partonen, Timo (toim.) Psykiatria. 2.painos. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki.

Marjamäki, Elina – Kosonen, Susanna – Törrönen, Soile – Hannukkala, Marjo 2015. Lapsen mieli. Mielenterveystaitoja varhaiskasvatukseen ja neuvolaan. Juvenes Print: Suomen Yliopistopaino Oy.

Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116. Säädetty Helsingissä 1.1.1991. Luettavissa osoitteessa <http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1990/19901116>. Luettu 12.5.2017.

Kuinka voit? n.d. Suomen Mielenterveysseura. Verkkodokumentti.

< http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/kuinka-voit>. Luettu 12.5.2017.

Suotuisa suunta 2015. Mitä eroa on psykologilla, psykiatrilla ja psykoterapeutilla?. TE-psykologien ja muun ohjausväen mietteitä ammatinvalinnasta, työelämän valinnoista ja koulutuksesta. Verkkodokumentti. <http://suotuisasuunta.blogspot.fi/2015/04/mita-eroa-on-psykologilla-psykiatrilla.html>. Julkaistu 1.4.2015. Luettu 11.5.2017.

Nordling, Esa - Toivio, Timo 2009. Mielenterveyden psykologia. Kliinisen psykologian kehitys ja pääsuuntaukset. Porvoo: Edita Publishing Oy.

Kuvat: Daria/Epicantus & Igor Trepeshchenok/Magdeleine.co.